Esittely - Perhe
On minulla siis perhekin vaikka ei sitä aina uskoisi. Niin kova meno on välillä päällä. Perheeseen kuuluu aviomies Saku ja kolme lasta: Nea (2000), Niklas (2002) ja Noel (2007).
Kaikki perheessämme joutuvat jollain tavalla osalliseksi tanssimaailmaan kauttani. Lapset ovat joutuneet jo pieninä ”rinnassa roikkuen” olemaan mukana treenisalilla, mutta isompana en heitä, ikiliikkujia ole pitänyt isommalti mukana. Aviomies on kyllä joutunut isomman paineen alle Farahin projektien kautta. Hän on ollut pääosissakin tanssimassa useamman kerran. Toivon vain, että hänellä on ollut välillä kivaakin :) Ainakin itselleni Pyörteen yhteinen duetto oli hieno kokemus.
Lapsista Nea ja Niklas ovat olleet mukana joissain produktioissa. Nea Sinbad -merenkulkijassa ja molemmat nyt uusimmassa tanssiteatteriesityksessä, Erikissä. On mukavaa ottaa heidät mukaan, mutta se tuo ohjaamiseen lisäpaineita. Niklas on show-mies kuten isänsä ja ottaa ilon irti ryhmässä; ja Nea haluaa hallita ja kontrolloida (hmm kuten äitinsä???). Siinä saakin sitten sukkuloida kieli keskellä suuta, jotta hommat tulee tehtyä ja itsellä ei mene hermot ;) Mielenkiinnolla odotan Noelin ensiesiintymistä -milloin se sitten mahtaa ollakkaan.
Tanssi on siis kiinteä osa elämääni, ja laakereilla ei jouda lepäilemään –ikinä.